Olet täällä

Ukkohalla-Paljakka

Suomen yksi lumivarmin alue Ukkohalla-Paljakka tarjoaa jatkossa koti- ja ulkomaisille asiakkailleen vetovoimaisen ja mielenkiintoisen ympärivuotisen matkailukohteen. Alueet yhdistää jo ennestään monipuolinen hiihto- , vaellus- ja kelkkareitistö. Alueen hiihto- ja kelkkareitistöt ovat Suomen parhaimmistoa ja rinneyhtiö tavoittelee paikkaa Suomen 10 suurimman hiihtokeskuksen joukossa.
Wakeboarding

 

Jääkauden aikana luontoäiti muokkasi Paljakkaan Kainuun mahtavimman maamerkin, joka on nykyään Paljakan ylpeydenaihe ja koko Kainuun korkeimpien laskettelurinteiden lähde.

Paljakka on koko perheelle tarkoitettu ainutlaatuinen, kahdeksan vuodenajan unelmalomakohde, joka sijaitsee keskellä kauneinta Kainuuta. Vaikka Paljakka sijaitsee koskemattoman luonnon ääressä, sinne on helppo saapua jokaisesta ilmansuunnasta.

Ukkohalla sijaitsee Kainuussa Hyrynsalmen kunnassa, 90 km Kajaanista pohjoiseen. Matka Ukkohallaan taittuu helposti omalla autolla, mutta Oulusta ja Kajaanista lähtevillä Skibusseilla pääsee myös vaivattomasti perille. Matkustussuunnasta riippumatta Ukkohalla on lähellä.  Hyrynsalmi on tunnettu myös vuosittain pidettävistä Suopotkupallon MM-kisoista. Suopotkupallon kisat vuonna 2017 pidetään 14.-15.7.

Ajo-ohje Paljakkaan
Majoittuminen Paljakkaan

Matkustaminen Ukkohallaan
Majoittuminen Ukkohallaan