Olet täällä

Tehtävät

Tehtävät

Kainuun liitto toimii aluekehitysviranomaisena alueiden kehittämislain perusteella. Kainuun liitto vastaa alueen yleisestä kehittämisestä maakunnassa ja edistää suunnitelmien toteuttamista sekä tekee rahoitus- ja rakennerahastolain mukaiset EU-ohjelmien suunnittelu- ja toimeenpanotehtävät.

Maankäyttö- ja rakennuslain perusteella Kainuun liiton tehtävänä on toimia maakunnan suunnitteluviranomaisena. Lain mukaan maakunnan suunnitteluun kuuluvat maakuntasuunnitelma, muuta alueiden käytön suunnittelua ohjaava maakuntakaava ja alueellinen kehittämisohjelma - maakuntaohjelma. Maakuntasuunnitelma ohjaa maakuntakaavojen ja maakuntaohjelmien laatimista.

Kainuun liitto vastaa myös muulla lainsäädännöllä maakunnanliitolle määrätyistä tehtävistä ja jäsenkuntien sille antamista tehtävistä. Kesällä 2012 hyväksytyn perussopimuksen mukaan Kainuun liitto edistää asukkaiden hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan.

Voit lukea lisää tehtävistämme oheisten valikoiden kautta avautuvilta sivuilta ja/ tai kysyä lisää vastuuhenkilöiltä.

Kainuun liiton henkilöstön yhteystiedot