Olet täällä

Kiitos Suomi 100 -juhlavuodesta kainuulaiset!

Tehtävät

Satavuotiasta Suomea juhlittiin Kainuussa monipuolisesti yhdessä.
Hossan avajaiset

Suomen satavuotisjuhlia vietettiin laajasti, niin valtion kuin maakuntien tasolla. Kainuun maakunnan tapahtumista viestittiin monikanavaisesti verkkosivuilla ja uutiskirjeessä, Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa, Youtubessa, Kainuun Sanomissa ja paikallislehdissä, Radio Kajauksen kautta sekä Kajaanin jättivalotauluilla.

Suomi 100 -hankkeen ohjausryhmänä Kainuussa toimi maakuntahallitus, joka myös päätti aluetukien jakamisesta. Aluetuet jaettiin kahdessa erässä keväällä 2016 ja marraskuussa 2016. Ensimmäisellä hakukierroksella avustusta sai 11 ohjelmahanketta, toisella hakukierroksella 32 hanketta.

Kainuussa toteutui yli 300 tapahtumaa

100-vuotiasta Suomea juhlittiin Kainuussa monin eri tavoin. Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen saivat aikaan huikean määrän tapahtumia maakunnassamme. Tapahtumien määrä ylitti kaikki ennakko-odotukset, juhlavuosi näkyi ja kuului. Kiitos siitä kuuluu kaikille kainuulaisille!

Linkki satavuotisohjelmaan

Mitä juhlavuoden jälkeen?

Pysyviksi merkeiksi juhlavuodesta jäivät Kuhmon puukoulu, Paltamon kahdeksan kylämonumenttia, Kainuussa viime vuonna syntyneiden lasten vauvanpeitot, Kajaanin tavaratalojen taideteokset sekä useat vuoden aikana syntyneet kuntaräpit. Myös monta, upeaa kirjaa julkaistiin. Kirjoja on saatavana muun muassa Suomalaisesta kirjakaupasta.

Juhlavuoden kohokohtia olivat Hossan kansallispuiston avajaiset, maakuntajuhla Kuhmossa, KAINUUGAALA ja kaikkien kainuulaisten neljäsluokkalaisten lasten Itsenäisyysjuhla.

Tapahtumista myös monet jäivät elämään. Hossan tapahtumat jatkuvat niin että vuonna 2018 kainuulaiset yläasteen opiskelijat pääsevät vierailemaan kansallispuistossamme. Taidetestaajat jatkaa kaikkien Suomen kahdeksasluokkalaisten vientiä kokemaan ja arvioimaan taidetta. Linnanvirta-tapahtuma toteutuu myös tänä vuonna. Villiinny keväästä -tapahtuma vakiintuu ja varmasti useat muutkin yhteiset tapahtumat jatkavat elämistään edelleen.

Juhlavuosi oli täynnä monipuolisia, hienoja tapahtumia. Yhdessä tekemistä, josta jäi hyvä mieli. Kaikesta tästä me kainuulaiset voimme olla ylpeitä ja onnellisia.

Jatketaan tästä yhdessä!

Kainuun liiton Suomi 100 -tiimi