Olet täällä

Paikalliset erikoisuudet

Kainuussa on vanha ja laaja leipäperinne. Leivät, rieskat ja erilaiset piirakat eli teokset ovat edelleen niin arjen kuin juhlapöydänkin vakioherkkuja. Tervaperinteestä kumpuavia tuotteita ovat nykyisin mm. käsintehdyt tervakonvehdit ja tervaleipä. Myös kainuulainen juustoleipä on yksi Kainuun herkuista, jota täällä käydessä on syytä maistaa - sellaisenaan tai lakkahillolla höystettynä.

Tervakonvehdit

Kainuussa on useita perinteitä kunnioittavia leipomoita. Yli sata vuotta leipää ja konditoriatuotteita tehnyt Pekka Heikkisen leipomo ja sen leivät ovat Kainuussa jo käsite. Sen puu-uunileipä on saanut Suomen parhaan puu-uunileivän kunnian. Puu-uunileipä leivotaan isiltä perityllä ammattitaidolla käsin kotimaisista jauhoista miltei 100 vuotta vanhaan juureen. Taikinajuuren on tuonut mukaan leipomoon vuonna 1915 työhön tullut arkangelilainen sotavanki ja edelleen juurta hoidetaan joka päivä.
Leipomossa kehitellään myös uusia tuotteita, joista esimerkiksi tervaleipä ja Hubertin leipä ovat todella suosittuja.

Kaesan kotileipomo Kuhmossa on erikoistunut kainuulaisen perinneherkun rönttösen valmistukseen. Kainuulainen rönttönen on saanut myös EU:n nimisuojan. Leipomon valmistamat  leipätikut ovat terveellinen välipala. Kaesan kotileipomo valmistaa myös kalakukkoja.

Biokia-tuotteita valmistava Kiantama Oy on kotimainen, Kainuun marjamailla toimiva elintarvikealan yritys. Kiantama valmistaa ja markkinoi korkealaatuisia ja turvallisia marjatuotteita vähittäiskaupalle, suurkeittiöille ja elintarviketeollisuudelle. Biokia -tuotemerkin alla olevat tuotteet ovat myynnissä koko Suomessa.

Kainuulaisella juustoleivällä on pitkät perinteet ja se on edelleen juhlapöydän herkku. Kainuulaista juustoleipää valmistaa mm. Vaalan Juustola. Kainuulaisista järvikaloista ja kirjolohesta  tuotteita valmistaa Kainuun Kalatuote Oy Suomussalmella.

R-collectionin hupparit ja muut klassikot ovat tunnettuja ympäri Suomen. Myymälöitä on Kajaanin lisäksi Rovaniemellä, Oulussa, Joensuussa ja Helsingissä. Sotkamossa oleva Saastamoisen kenkäkauppa on kuulu hyvästä palvelusta ja laajasta valikoimasta. Kauppa on paikka, jossa huomaat löytäväsi ja tarvitsevasi kengät, kenties laukun ja käsineetkin...