Olet täällä

Kainuun liiton lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi ulkorajan ylittävästä yhteistyöstä

Työ ja elinkeinoministeriö on pyytänyt lausuntoa otsikossa mainitusta hallituksen esityksestä eduskunnalle. Laki korvaa lain ulkorajayhteistyöstä vuodelta 2008.

Kainuun liitto kiittää työ- ja elinkeinoministeriötä mahdollisuudesta antaa lausunto aluekehittämisen kannalta tärkeästä lakiesityksestä. Lausuntonaan lakiehdotukseen Kainuun liitto esittää seuraavaa:

1. Seurantakomitea

Uudessa lakiluonnoksessa (7§) määritellään seurantakomitean ja valinta-komitean kokoonpano. 

Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvosto nimittäisi seurantakomitean suomalaiset jäsenet. Seurantakomitean suomalaisiksi jäseniksi voidaan nimetä ohjelma-alueen maakuntien liittojen, työ- ja elinkeinokeinoministeriön ja ulkoministeriön sekä mahdollisuuksien mukaan ohjelma-alueen yrittäjien, yhdistysten ja kuntien edustajia. Muiden kuin viranomaisten edustus olisi hyödyllistä ohjelmaan sitoutumisen ja laajan hankepohjan kannalta. Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus esitetään lisättäväksi nimenomaisesti mainittuna sellaisena organisaatioina, joka voi nimetä seurantakomiteaan.

Kainuun liiton mielestä maakuntaliittojen edustus tulee turvata nykyisen ENPI -lain mukaisesti. Ensimmäisen lauseen ”voidaan” sana poistetaan ja tilalle ”nimetään”. Voimassa olevan lain mukaan jäsenten tulee olla ainakin ohjelma-alueen maakunnan liittojen, ulkoasiainministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön nimeämiä henkilöitä.

2. Valintakomitea

Pykälän 4 momenttiin ehdotetaan säännöstä valintakomiteasta. Sen mukaan valintakomitean perustaminen olisi vapaaehtoista. 

Kainuun liiton mielestä valintakomitean perustaminen on perusteltua. Lakiin tulee kirjata nykyisen lain muotoilu:

Valintakomitean suomalaisten jäsenten tulee olla ohjelma-alueen maakunnan liittojen sekä muiden ohjelma-alueen kehityksestä vastaavien aluetason viranomaisten esittämiä henkilöitä.

3. Yhteinen toimintaohjelma (8§)

Pykälän 3 momentin mukaan työ- ja elinkeinoministeriö vastaa 2 momentissa mainittujen ohjelmaesitysten valmistelusta valtioneuvoston hyväksyttäväksi.

Kainuun liiton mielestä oleellisinta on, että ohjelmaesitysten valmistelusta valtioneuvoston hyväksyttäväksi vastaa työ- ja elinkeinoministeriö yhteistyössä alueen maakunnallisten liittojen kanssa ja muiden sidosryhmien kanssa.

Lakiesityksessä todetaan, että alueiden kehittämisestä ja rakennerahasto-toiminnan hallinnoinnista annetun lain 13 §:n mukainen alue- ja rakennepolitiikan neuvottelukunta vastaisi rajat ylittävän yhteistyön ohjelmaehdotusten kansallisesta valmistelun yhteensovittamisesta. Lain perusteluissa on syytä todeta, että tämä menettely on täydentävä menettely ohjelmien yhteensovituksessa eli keskeinen yhteen sovittaja on työ- ja elinkeinoministeriö.

Seuraaviin kahteen asiaan Kainuun liitto haluaa lisäksi kiinnittää työ- ja elinkeinoministeriön huomiota ja ehdottaa, että nämä asiat voitaisiin ottaa huomioon mm. kirjaamalla näkökannat lain perusteluihin. Asiat kuuluvat myös tulevan CBC Karelia -ohjelman ohjelma-asiakirjaan kirjattaviksi.

4. Euregio Karelian kannanotto alueiden rooliin hankkeiden toimeenpanossa

Euregio Karelian hallitus on kokouksessaan 3.12.2014 ottanut kantaa myös CBC Karelia -ohjelman 2014 - 2020 sisältöön seuraavasti:

Alueen maakunnalliset liitot (Kainuu, Pohjois-Karjala, Pohjois-Pohjanmaa) sekä Karjalan tasavallan talouskehitysministeriö osallistuvat CBC Karelia-ohjelman valmisteluun ja toteutukseen valinta- ja seurantakomiteoissa hankkeiden rahoituksesta päätettäessä. Maakunnalliset liitot ja Karjalan talouskehityksen ministeriö seuraavat alueillaan hankkeiden toteutumista ja osallistuvat hankkeiden ohjausryhmien toimintaan. Maakunnalliset liitot ja Karjalan talouskehityksen ministeriö järjestävät alueellaan hankkeiden informaatiotilaisuuksia yhteistyössä ohjelman hallintoviranomaisen kanssa. Hallintoviranomainen informoi säännöllisesti maakunnallisia liittoja ja Karjalan talouskehitysministeriötä ohjelman käytännön toteutuksessa.

5. Rahoitus 2014 -2020

CBC Karelia-ohjelmaan on hyväksytty 21,5 miljoonaa euroa EU-varoja, kansallisen rahoituksen kanssa ohjelmakehys on 43 miljoonaa euroa. Lisäksi ohjelmaan on luvassa välitarkastuksen jälkeen lisää 16,2 miljoonaa euroa EU-varoja ja lisäksi kansallista rahaa sama määrä, yhteensä 32,4 miljoonaa euroa.

Kainuun liitto esittää, että lisärahoituksen saamisen ehtoja tulee täsmentää laatimalla ohjelma-asiakirjaan kriteerit, joiden perusteella lisärahoitusta vuoden 2018 jälkeen on mahdollista saada. Tarvittaessa tämä asia tulee huomioida myös lausunnolla olevan lain perusteluissa.

Kainuun liitto

Pentti Malinen, maakuntajohtaja
Paavo Keränen, aluekehityspäällikkö