Olet täällä

Koulutus

Perusopetusta antavat koulut Kainuussa

Perusopetus kuuluu kuntien tehtäviin ja opetusta annetaan kaikissa Kainuun kunnissa.

Hyrynsalmi
Kajaani 
Kuhmo → Julkiset palvelut → Perusopetus
Paltamo
Puolanka
Ristijärvi → Palvelut → Sivistyspalvelut → Perusopetus
Sotkamo
Suomussalmi

Kainuun lukiot

Kainuussa on kuusi lukiota, jotka takaavat alueen nuorille vahvat valmiudet jatko-opintoihin, Paltamon, Puolangan ja Suomussalmen vahvojen yleislukioiden tarjontaa täydentävät myös erikoislukiot.

Kajaanin lukio on yksi Suomen suurimmista. Sillä on valtioneuvoston erityinen koulutustehtävä kuvataiteessa ja musiikissa eli kuvataide- ja musiikkilinja, Kuhmon yhteislukiossa musiikkilinja. Sotkamon lukiossa toimii perinteisen yleislinjan lisäksi urheilulukio, josta kasvaa tulevaisuuden lupauksia. Sotkamon lukiossa voi myös suorittaa kansainvälisen ylioppilastutkinnon eli IB Diploma Programmen Oulun lyseon lukion alaisena.

Kainuun ammattiopisto

Toisen asteen ammatillista koulutusta järjestää nuorille ja aikuisille Kainuun ammattiopisto. KAO:ssa opiskelee ammatillisessa perusopetuksessa vuosittain noin 2600 nuorta ja aikuista. Muussa aikuiskoulutuksessa opiskelee noin 5000 aikuista, joista noin 450 on oppisopimusopiskelijaa. Vahvasti kainuulaisilta juurilta lähtevä koulutusosaaminen on valtakunnallisesti ja kansainvälisesti kysyttyä ja arvostettua. Kainuun ammattiopisto palkittiin vuonna 2014 maamme parhaana ammatillisena oppilaitoksena opetus- ja kulttuuriministeriön laatupalkinnolla.

Ammattikorkeakouluopetus

Kajaanin ammattikorkeakoulu tarjoaa korkeatasoisia koulutus-, sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopalveluja hyvinvoinnin, teknologian, liiketoiminnan ja matkailun aloilla. Opittuja asioita sovelletaan käytäntöön INNOVAssa. INNOVAssa harjoitellaan myös yrittäjyyteen liittyviä asioita yhdessä muiden kanssa.

Kajaanin ammattikorkeakoulu tarjoaa useita koulutusvaihtoehtoja.  Kajaanin ammattikorkeakoulu on myös yksi maamme johtavia pelialan koulutuspaikkoja. Tieto- ja viestintätekniikan insinöörikoulutuksen peliteknologian opinnoissa voi erikoistua ohjelmistosuunnitteluun ja opintojen pääpaino on 3D-reaaliaikagrafiikan, pelimoottori- ja peliohjelmoinnissa. Opiskelu on suurelta osin projektimuotoista ja työjärjestykseen on varattu kokonaisia projektipäiviä, jolloin opiskelijat keskittyvät projektien suunnitteluun ja toteuttamiseen. Projektiopinnoissa voi tehdä työelämälähtöisiä tai oman kiinnostuksen mukaisia peliprojekteja.

AIKOPA on Kajaanin ammattikorkeakoulun ja Oulun yliopiston Kajaanin yliopistokeskuksen yhteinen aikuis- ja täydennyskoulutuksen palveluyksikkö. AIKOPA tarjoaa työelämän tarpeita vastaavia korkeakoulutasoisia koulutus-, kehittämis-, asiantuntija- ja tutkimuspalveluja valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Kajaanin yliopistokeskus tutkii ja kouluttaa sekä edistää tutkimustulosten tehokasta siirtämistä elinkeinoelämälle ja alueen kehityspolitiikasta vastaaville.

Erityisosaamisalueina ovat aikuiskoulutuksen, biotekniikan, liikuntateknologian, mittaustekniikan ja tietojenkäsittelytieteiden koulutus sekä humanistis-yhteiskunnallinen koulutus ja tutkimus.

Osaamiskeskus Kainuun Aalto on Kainuun kesäyliopiston ja Aalto kansalaisopiston muodostama toiminnallinen yhteistyöoppilaitos. Opintotarjontaan kuuluvat mm. avoin yliopisto-opetus, avoin ammattikorkeakouluopetus, ammatillinen lisäkoulutus sekä perinteiset kansalaisopiston harrastekurssit.

Kajaanin yliopistokeskus

Kajaanin yliopistokeskus on Kainuun alueen yliopistollisten toimintojen muodostama osaamiskeskittymä, jossa yliopistot tekevät yhteistyötä Oulun yliopiston koordinoimana. Mukana ovat kaikki Kainuussa toimivat yliopistoyksiköt, jossa toimivat Itä-Suomen, Jyväskylän ja Lapin yliopistot.

Erityisenä tehtävänä keskuksella on tukea Kainuun ja Ylä-Savon elinkeino- ja aluekehitystä, innovaatiotoimintaa ja kansainvälistymistä.