Olet täällä

Kajaani

Kajaani on maakunnan pääkaupunkina luovuuden, osaamisen ja vaivattoman arjen kaupunki. Matkailijoita kaupunkiin houkuttelevat sen monet kulttuuritapahtumat, mm. Kajaanin kaupunginteatteri. Uusi vesiliikuntakeskus tarjoaa lähes kylpylän tasoiset palvelut. Vuokatin liikuntamahdollisuuksien läheisyys on myös Kajaanin vetovoimatekijä.

Kajaanin rauniolinna

 

Kajaanin linna on Kajaanin tunnetuin historiallinen nähtävyys. Linnan ensimmäinen vaihe valmistui vuonna 1619 ja toista rakennusvaihetta käynnistettiin 1660-luvun alkupuolella. Suuren Pohjansodan aikaan venäläisten valloitettua Suomen ja piiritettyä Linnaa pitkään, joutui se antautumaan helmikuussa vuonna 1716. Venäläiset tuhosivat Linnan räjäyttämällä sen ruutivaraston. Nykyään Kajaanin linnanrauniot on Museoviraston suojelukohde. 

Kajaanissa sijaitsee myös maailman ainoa vielä toimiva tervakanava. Sen kesäiset tervansoutunäytökset keräävät sadoittain ihmisiä katsomaan kuinka mustaa kultaa on aikoinaan soudettu Kainuusta Ouluun, josta Kainuun tervaa on viety Keski-Eurooppaan saakka.

Paltaniemelle on ajomatkaa noin kymmenen kilometriä. Paltaniemellä sijaitsee mm. Kuvakirkko vuodelta 1726. Kirkko on kuuluisa lukuisista maalauksistaan. Kirkko on avoinna kesäisin matkailijoille, muulloin kirkkoon pääsee tutustumaan oppaan johdolla.

Paltaniemellä on myös Eino Leino-talo, joka vaalii Eino Leinon elämäntyötä. Talossa pääsee nykyisin tutustumaan myös Elias Lönnrotin historiaan. Kesäisin talossa toimii myös kesäteatteri.

Kajaanin monet kulttuuritapahtumat löytyvät parhaiten Kainuun tapahtumakalenterista
 

Kajaanin kaupunki
Kajaanin kaupunginteatteri
Kajaanin Runoviikko
Kajaani Dance
Kajaanin harrastajateatteri
Kainuun Musiikkijuhlat
Kajaanin Taidemuseo
Kainuun Museo
Routa
Nukketeatteri Katputli

Opastetut kaupunkikiertoajelut ja -kävelyt