Olet täällä

 

E. Korpin yllä oleva kommentti edelliseen blogikirjoitukseeni soveltuu hyvin ohjenuoraksi niin minulle itselleni kuin jokaiselle kainuulaisellekin. Oma asennoitumisemme itseemme ja lähimmäisiimme vaikuttaa elämässä paljon. Se näkyy tavassa, jolla rakennamme luottamusta & yhteistoimintaa ja suhtaudumme mahdollisuuksiin, joita ajassamme syttyy ja sammuu. Kun yhteinen päämäärä on kirkkaana mielessä, valmius ponnistella sen hyväksi syntyy toinen toistaan tarvitsevalla ja tukevalla yhteistyöllä. Siinä arvostetaan erilaisten ihmisten monenlaisia lahjakkuuksia ja osaamista.

Tämän tyylistä ajatuksenvirtaa tupsahti mieleeni, kun seurasin iltalenkkini ratoksi kentän laidalla nuorten miesten kirmaamista jalkapallon perässä. Erinomaisetkaan yksilösuoritukset eivät välttämättä johtaneet maaliverkon heilahtamiseen vastustajan päässä, ellei joukkueen yhteispeli ollut saumatonta, sujuvaa ja sopivasti ennakoivaa.

Menestyäkseen käynnistyneessä maakuntauudistuksen turneessa, Kainuun joukkue tarvitsee evääkseen vahvaa tahtoa maakuntansa tulevaisuuden tekemiseen ja rohkeutta käydä käsiksi epävarmoihinkin kehittämisen mahdollisuuksiin. Vanhan paikkansapitävän sanonnan mukaan ”joka tahtoo, löytää keinot – joka ei tahdo, keksii selitykset”. Kainuulla on nyt sote- ja maakuntauudistuksen puitteissa ”ikkuna auki”.  Eli sillä on todellinen mahdollisuus käyttää alueensa hyväksi uudistuksen esille nostama näkymä aitoon ja sujuvaan itsehallintoon.

Valmisteluputken päässä häämöttävä monialainen maakuntavirasto on pantu paljon haltijaksi. Liitoksissaan natisevan velkavetoisen hyvinvointiyhteiskuntamme kurssin kääntämiseksi ei kuitenkaan riitä pelkkä organisaatioiden koonti ja toivomus kaiken jatkumisesta suurin piirtein ennallaan. Selvältä näyttää, että valtion taholta peräänkuulutetaan jatkossa lisää tehokkuutta uusien maakuntien toimintaan entistäkin vähemmillä kustannuksilla. Nyt tarvitaan muutakin kuin ”digiloikkaa kehiin”, mikäli sieraimet aiotaan alueilla pitää pinnalla.

Tähän haasteeseen Kainuussa vastataan parhaiten ottamalla luovalla ja monipuolisella tavalla yhteiskäyttöön ihmisissä, organisaatioissa sekä maakunnan kulttuurissa ja luonnossa olevat voimavarat.  

Lähdetään siis yhdessä rakentamaan sote- ja maakuntauudistuksesta kainutlaatuista ! Se on samalla paras tae Kainuun tulevasta ”tolokusta ja hyvinmännööstä”.

Terveisin

Harri Mattila

Lisää uusi kommentti