Olet täällä

Ministeri Lauri Tarasti luovutti selvityksensä koskien valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovitusta tiistaina 26. tammikuuta kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläiselle. Uudistusprosessin seuraava askel on linjata maakuntahallintoa koskevan lainsäädännön ja muuta jatkovalmistelua. Nyt on korkea aika ottaa valmisteluun mukaan maakuntien ja ELY-keskusten asiantuntemus sekä nostaa valmiutta käytännön organisointiprosessiin maakuntatasolla.

Tarastin toimeksianto oli ajallisesti lyhyt ja siksi myös uudistuksen kannalta erittäin keskeisiä asioita on jätetty sen ulkopuolelle. Sotea hän ei käsittele, koska hänen selvitys täydentää käynnissä olevaa sote-valmistelua.  Seuraavassa vaiheessa tavoite on nitoa sote- ja tulevien maakuntien muut tehtävät yhteen. Tarastin työ ydin oli määrittää maakuntiin tulevat (siirrettävät) tehtävät sekä rakentaa organisointi demokraattisten päätöksentekoelinten varaan. Rahoitusmallia koskevat ratkaisut ovat tärkein puuttuva pala maakuntahallinnon rakentamisen kannalta.

Tarastin ansiokas selvitys rakentuu loogiselle ja selkeälle näkemykselle itsehallinnon rakentumiselle suorilla vaaleilla valittujen päättäjien ympärille rakentuvaan päätöksentekojärjestelmään. Selkeä näkemys on siitä, että maakuntien tasolle tulee ottaa hoidettavaksi tehtävät, joissa tarkoituksenmukaisuusharkinnalla ja alueellisuudella on merkitys. Valtion tehtävät koskevat puolestaan koko maata ja kuntien tehtävät paikallista tasoa.

Kun Tarasti on tehnyt ehdotuksensa pääasiassa kuulemalla eri sektoriministeriöiden keskenään hyvinkin erisuuntaisia ehdotuksia, maakuntien uuden tehtäväkentän muodostamiseen on jäänyt – pikaisesta aikataulusta johtuen – epäjohdonmukaisuutta. Ministeriöillä on ollut selvä tendenssi pyrkiä säilyttämään maakuntiin tulevat tehtävät entisen kaltaisina ja mahdollistamaan myös ns. putkiohjaus. Ministeriöiden ehdotusten pohjalta ei ole saatavissa johdonmukaista toimintamallia ja tehtäväkuvaa maakuntahallinnolle. Kun nämä puutteet korjataan Tarastin esittämien periaatteiden pohjalta ja ottamalla lähtökohdaksi se, että maakunnat itsehallintoalueina saavat myös aidosti organisoida tehtäviään ja sopia keskinäisestä työnjaosta ja yhteistyöstä, päästään hyvin pitkälle tavoiteltavaan tulokseen: aidosti itsehallinnollisiin maakuntiin.

***

Tarkastelen seuraavassa muutamia yhteen sovitettavia asioita erityisesti aluejakojen ja eri tehtävien integraation näkökulmasta.

Maakuntien kokonaistehtäväkenttä vaatii lopulliseen ratkaisuun pääsemiseksi vielä poliittisessa prosessissa:

1. sote-tehtävien liittämistä toimivaksi osaksi maakunnan päätöksentekoa,
2. maakunnan yleisen toimivallan ratkaisemista, johon liittyy
3. oikeus siirtää tehtäviä maakuntien ja kuntien väliin tarpeen mukaan molempiin suuntiin,
4. oikeutta maakuntien kesken tehtäviin yhteistyörakenteisiin ja työnjakoon sekä
5. maakuntaviraston roolin uudelleen arviointia itsehallinnon osana.

Tarastin ehdotus on neljän ensimmäisen kysymyksen osalta varsin oikean suuntainen.  Suurimmat ongelmat tulevat esille maakuntavirastoa koskevissa esityksissä – erityisesti niiden yksityiskohtien ristiriitaisuuksissa.

Kun maakunnille tulee oikeus sopia työnjaosta, käy hallituksen linjaukseen sisältyvä esitys 15 sote-alueesta tarpeettomaksi. Sopimisen tarvetta tulee joka tapauksessa lähes kaikilla maakunnilla olemaan erityisen vaativan sairaanhoidon järjestämisessä (jos ns. täydenpalvelun yksiköiden määrä kiinnitetään 12:ksi). Sote-alueistakaan ei tarvitse välttämättä enää puhua, sillä soten järjestämisvastuu on kaikkien 18 maakunnan tehtävä eli sote on yksi maakuntahallinnon tehtävistä. Tähän liittyy myös yksityiskohtana esitys pelastuslaitosten määrän supistamisesta 12:een. Johdonmukaista pitää aluejako tässäkin maakuntapohjaisena.

Tarasti esittää, ettei maakunnille määritellä ns. yleistä toimivaltaa. Tähän sisältyy kuitenkin aitoa itsehallintoa kaventava vaikutus, vaikka Tarasti onkin esittämässä maakuntien tehtäviin delegointimahdollisuuksia. Ääritapauksessa yleisen toimivallan puuttuminen voi johtaa tulkintaan, jossa maakunnilla on vain lakisääteiset (rajatut) tehtävät. Kun tähän yhdistetään Tarastin ehdotuksessa keskeinen idea toimivallan jakamisesta maakunnissa maakuntavaltuuston ja –hallituksen versus maakuntaviraston virkamiesvallan välillä, tämä avaa myös mahdollisuuden jäykistää maakunnat ministeriöiden sektorijaon mukaan toimiviksi. Yleinen toimivalta voidaan antaa maakuntiin aluetason tehtäviin ja tarvittaessa määrittelemällä se alisteiseksi kuntien yleiselle toimivallalle. Joka tapauksessa on tarpeen vahvistaa maakuntien poikkihallinnollista luonnetta, mitä Tarastien esitys ei lainkaan sisällä!

Kahden itsehallintotason maakuntien ja kuntien välille Tarasti esittää selkeästi mahdollisuutta siirtää tehtäviä määritellystä tehtäväjaosta poiketen edellyttäen, että asia voidaan yhteisymmärryksessä sopia ja että rahoitusresurssit tulevat tehtävät luovuttavalta taholta. Tämä on oivallinen ratkaisu mm. pääkaupunkiseudun tai suurten kaupunkien halusta ja kyvystä hoitaa joitakin maakunnille annettavia tehtäviä. Keskuskaupunkien painoarvo maakunnissa määräytyy joka tapauksessa äänioikeutettujen / valittujen valtuutettujen suhteessa eikä muodosta ongelmaa, vaikka näin on haluttu joillakin tahoilla esittää. Vastaavasti tämä mahdollistaa mm. ylikunnallisten ja maakunnan laajuisten kuntayhtymien tehtävien kokoamisen maakuntiin – kuntien tahdon perusteella.

Oikeuteen sopia maakuntien kesken liittyy Tarastin esityksessä epäjohdonmukaisuuksia, jotka ovat peräisin ministeriöiden esityksistä. Selvin näistä on EU-rahoitteisiin ohjelmiin liittyvät yksityiskohdat. Lyhyesti sanottuna Tarasti esitys koostaa TEM:n, OKM:n ja MMM:n esitykset lähes sellaisinaan. Rakennerahastojen (EAKR, ESR) välittävien viranomaisten tehtävät Tarastin ehdotuksessa keskitettäisiin vain 5 maakuntaan. Sen sijaan maaseuturahaston osalta toimivalta olisi kaikilla maakunnilla. Näin syntyisi sekava tilanne, joka ei ole Tarastin omien asiakaslähtöisyyttä korostavien linjausten mukainen. Tämä asia pitäisi aidon itsehallinnon oloissa jäädä maakuntien kesken sovittavaksi lähtökohtana se, että kaikilla maakunnilla on EU-rahoituksen osalta yhtäläiset vastuut. Maakuntien tasolla on nimenomaan tarve yhteen sovittaa kaikkia eri rahoitusinstrumentteja, joilla maakuntaohjelman linjauksia voidaan toimeenpanna.

Tarastin raportti ei tunnista hallintorakenteen luonteeltaan muuttamista alhaalta ylöspäin toimivaksi. Tarastin esityksessä on vahva valtionhallinnon näkökulman painotus erityisesti maakuntavirastoa koskevissa esityksissä. Tähän liittyviä linjauksia ovat mm. aluehallintovirastojen säilyttäminen ja muuttaminen valtakunnalliseksi, maakuntavirastojen rakenteen yhdenmukaistaminen (digitalisaatiota perusteena käyttäen) ja niiden virkavaltaan liittyvän päätöksen teon korostaminen. Aidon itsehallinnon yksi tunnusmerkki ja ehto on se, että maakunnat voivat organisoida tehtävänsä mahdollisimman vapaasti. Näin varmistetaan alueiden erilaisuuden huomioon ottaminen. Maakuntahallinnon itsehallinnollisuuden tulee olla perusteiltaan samankaltaista kuin kunnilla. Se vahvistaa demokratiaa.

Pentti Malinen

Lisätietoja ja Tarastin selvitysraportti: http://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/tarasti-esittaa-suuria-muutoksia-aluehallintoon

 

Lisää uusi kommentti