Olet täällä

Kopakka -pilotti alkaa keväällä Kainuussa
15.11.2018 - 12:45
Osana valmistautumista maakunta- ja sote-uudistukseen työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) julkisti valtakunnallisesti kasvupalvelupilottien haun. Kainuussa päätettiin suunnitella kasvupalvelupilottia, jossa kehitetään paljon palveluja käyttävien ja tarvitsevien palveluja ja tuetaan haasteellisessa työllistymistilanteessa olevien työllistymistä.
EU lippu
8.11.2018 - 13:57
Europe Direct Kainuu / Kainuun liitto järjestää yhdessä Opetushallituksen ja Kainuun sekä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa infotilaisuuden aikuiskoulutuksen Erasmus+ ja Nordplus -ohjelmista sekä ajankohtaiskatsaukset rakennerahasto-ohjelmien ja maaseuturahaston tilanteesta Kainuussa. Tilaisuus on maanantaina 26.11.2018, klo 9-12, paikkana BioRex Kajaani, Kauppakatu 38.
Rautatie
8.11.2018 - 8:36
Liikenne- ja viestintäministeriön asetus maanteiden ja rautateiden runkoverkosta on ollut lausunnoilla syksyn aikana. Parhaillaan ministeriö käy läpi annettuja lausuntoja. Runkoverkko yhdistäisi valtakunnallisesti ja kansainvälisesti suurimmat keskukset ja solmukohdat sekä palvelisi erityisesti elinkeinoelämän kuljetuksia ja valtakunnallista pitkämatkaista liikennettä.

Sivut