Olet täällä

11.11.2019 - 9:23

Tervetuloa tuotteistamaan kirjallisuusmatkailua!

Spot-lit kirjallisuusmatkailua edistämässä
Tule mukaan luomaan kanssamme uusia kulttuurituotteita Kainuuseen, oletpa sitten yrittäjä, kulttuurin ystävä, yhdistyksen tai kunnan edustaja. Erityisesti työhön tarvitaan kainuulaisia matkailu- ja kulttuuripalveluiden tuottajia. Työpajoihin osallistuvat tahot voivat seuraavassa vaiheessa, yksin tai yhdessä, hakea jopa 10 000€ innovaatioseteliä tuotekehityksensä tueksi.

Kirjallisuus maineessa ja matkailussa

Oletko tullut ajatelleeksi, että meillä Kainuussa on vahva kirjallisuusperintö; meillä on esimerkiksi Eino Leino, Isa Asp, Ilmari Kianto ja Veikko Huovinen, jotka kaikki ovat kansallisesti tunnettuja. Jopa kansalliseepos Kalevala on Elias Lönnrotin tällä kokoama, ja myös nykykirjallisuutta Kainuu tuottaa mukavasti. Mutta mitä kirjallisuusmatkailu käytännössä on? Onko sille liiketaloudellisia edellytyksiä Kainuussa? Miten siitä voisi saada oman pienen siivunsa?

Ideatyöpajat käynnistävät tuotteistamisen

Järjestämme tulevina viikkoina neljä yhteneväistä työpajaa ympäri Kainuun samalla sapluunalla, mutta painottuen kunkin järjestämiskunnan kulttuurin ja matkailun ominaispiirteisiin. Nämä työpajat käynnistävät kolmivaiheisen työpajojen sarjan, jonka jälkimmäiset osat toteutetaan myös talven 2019-2020 aikana.

Jälkimmäiset osat toteuttaa kilpailutettu asiantuntija Aurana Oy, jonka Soila Palviainen on yksi neljästä kulttuurimatkailun tuotteistamista tarjoavista valmentajista Visit Finlandin Akatemia valmentajaryhmässä.

Kun myöhemmin talven aikana päästään tavoitteelliseen toimintaan, nyt toteutettavan ensimmäisen vaiheen tarkoituksena on levittää tietoa, herättää toimijoita ajattelemaan toimintaansa uudesta näkökulmasta ja virittää uusia kehittämisajatuksia. 

Työpajat mahdollistavat jatkokehittämisen

Tilaisuudet ovat maksuttomia ja niihin osallistuvat tahot voivat jatkaa hankkeen parissa sopivaksi katsomansa ajan, vaikkapa vain yhden työpajan verran. Sitkeys kuitenkin palkitaan - aktiiviset kirjallisuusmatkailun tuotteistajat voivat työskentelyn seuraavassa vaiheessa, yksin tai yhdessä sopivan kumppanin kanssa, hakea jopa 10 000€ suuruista innovaatioseteliä tuotekehityksensä tueksi. Nyt siis kannattaa tulla mukaan keskustelemaan siitä, mitä kirjallisuusmatkailu voisi Kainuussa ja etenkin oman yritystoiminnan kannalta tarkoittaa!

Kumppaniksi Kainuun ulkopuolelta?

Ideapajoihin ovat tervetulleita myös kiinnostuneet kumppanit Kainuun naapurialueilta - yhdessä olemme enemmän! Innovaatiorahoitusta tai muuta suoraa tukea emme kuitenkaan voi maksaa hankehakemuksessa määritellyn toiminta-alueemme ulkopuolelle. Mikäli olet kuitenkin kiinnostunut jatkamaan kirjallisuustuotteiden kehittämistyötä kanssamme, voit hakea siihen erillisrahoitusta sopivilta rahoittajilta. 

Kirjallisuusmatkailua tuotteistamaan!

Työpajojen ohjelma

Aamukahvit klo 9:30 alkaen, työpajat klo 10-14, välissä lounas.

Kirjallisuus mukaan Kainuun matkailuun

Helena Aaltonen, Kainuun liitto

Kulttuurimatkailun tuotekehitys

Teija Tekoniemi-Selkälä, Lapin ammattikorkeakoulu
Kajaanissa puhujana myös Susanna Markkola, Business Finland – Visit Finland

Kulttuurimatkailun merkitys kaupungin ja kunnan näkökulmasta

Kuntien nimeämät edustajat

Kalevalan ja kainuulaisten kirjailijoiden innoitus matkailun kehittämisessä

Juminkeko –säätiö ja muut toimijat

Sähköisen viestinnän ja markkinoinnin välineet kirjallisuusmatkailussa

Filip Sever, Kajaanin ammattikorkeakoulu

Tuotteistuksen virittäminen työpajassa: ideat kirjallisuusmatkailuun

Minna Komulainen, Kainuun liitto

Paikkakuntakohtaiset tilaisuudet

ma 25.11. klo 10–14 Kajaani, Scandic Kajanus.
Mukana Kajaanissa on myös Susanna Markkola, Business Finlandin kulttuurimatkailun katto-ohjelman johtaja

ti 26.11. klo 10–14 Kuhmo, Kuhmotalo, Pajakka-Sali

ke 27.11. klo 10-14 Suomussalmi, Kylpylähotelli Kiannon Kuohut

ke 4.12. klo  10-14 Sotkamo, Sokos Hotel Vuokatti.
Mukana Vuokatissa ovat myös jatkotyöpajat vetävät Soila ja Simo Palviainen, Aurana Oy.

Vuokatin työpajan jälkeen annetaan ohjeistus jatkotyön käynnistämisen suhteen. 

Tule mukaan!

Spot-lit -projekti kehittää kirjallisuusmatkailua Kainuussa, Irlannissa, Pohjois-Irlannissa ja Skotlannissa. Tule mukaan myös jatkokehittämiseen tuotteistamisen ja markkinoinnin työpajoissa talven aikana ja tarjoa omaa palveluasi Kainuun matkailupalveluista kertovaan digitaaliseen sovellukseen. Hakemuksesta voit saada tuotekehitykseen jopa 10 000 €:n innovaatiosetelin! Joillekin kainuulaisille toimijoille avautuu jatkossa myös mahdollisuus tutustua kansainvälisten partnerialueiden tuotekehitystoimintaan.

Ilmoittautumislinkki

Ilmoittaudu maksuttomaan työpajaan osoitteessa bit.ly/spotlit. Voit mielenkiintosi mukaan osallistua mihin tahansa tai vaikka useampiinkin työpajoista – ajatustenvaihto eri kuntien toimijoiden kesken on suotavaa!

Tutustu projektin virallisiin kanaviin

www.spot-lit.eu 

www.facebook.com/spotliteu

Instagram: spot_lit_eu

NPA logotype 2

 

Lisätiedot

Aiheeseen liittyvät asiasanat: 

Uusimmat