Olet täällä

3.2.2017 - 10:45

Muutosyhteisöjen henkilöstölle suunnitellaan valmennusta muutokseen

Kainuun maakuntauudistus tiedotekuva
Kainuun sote- ja maakuntauudistuksen henkilöstöasiain alatyöryhmä kokoontui 2.2.2017 kevään toiseen kokoukseensa. Yksi kokouksessa käsitelty asia liittyi henkilöstölle suunnatun muutostuen / muutosvalmennuksen / muutosjohtamisen tarpeellisuuteen.

Sote- ja maakuntauudistuksen tueksi ollaan käynnistämässä valtakunnallinen valmennusohjelma, ns. muutosjohtamisen valmennus. Valmennusohjelman toteuttaisi HAUS Kehittämiskeskus Oy. Ministeriöt toimisivat valmennuksen tilaajia ja HAUS toimisi palvelutuottajana yhteistyössä muiden valmennuspalveluntuottajien kanssa. Lisäksi uudistuvat palvelut edellyttävät myös laajaa henkilöstön lisä- ja täydennyskoulutusta.

Valtakunnallinen muutosjohtamisen valmennus on käynnistymässä täydellä painollaan vasta ensi syksynä. Tarvetta tuntuisi kuitenkin olevan jo tulevan kevään ja alkukesän aikana käynnistettävälle henkilöstön muutosvalmennukselle. Se kohdistettaisiin muutoksessa mukana olevien organisaatioiden (ELY-keskus, TE-toimisto, Kainuun liitto, Kainuun sote-ky, pelastuslaitos, P-S AVI jne.) henkilöstöille.

Kainuun sote- ja maakuntauudistus selvittää nyt myös mahdollisuuden toteuttaa muutosjohtamisen valmennus erilisen hankkeen kautta, johon haettaisiin ESR-rahoitusta Kainuun ELY-keskukselta. Nyt selvitetään kuinka suuri osa tulevaan maakuntahallintoon siirtyvästä henkilöstöstä muutosvalmennusta tarvitsisi, tarkempaa koulutussisältöä sekä hankkeen kustannuksia.

Kainuun maakuntauudistuksen muutostuen hankesuunnitelma pitäisi saada ELY-keskukseen parin viikon sisällä ja ELY:n päätös myöhemmin kevään aikana.

Kainuun sote- ja maakuntauudistuksen yhteistoimintaelin sekä henkilöstöasiain alatyöryhmä ovat kokouksissaan ottaneet kantaa muutostuen / muutosvalmennuksen / muutosjohtamisen tarpeellisuuteen ja kannattavat sellaisen toteuttamista mahdollisimman laajana ja monimuotoisena kohdistuen myös perustason työntekijöihin.

Lisätietoja antaa henkilöstöasiain alatyöryhmän puheenjohtaja, henkilöstöjohtaja Riitta Uhrman, p. 044 797 0239.

Aiheeseen liittyvät asiasanat: 

Uusimmat