Koronakriisi toi merkittäviä tappioita lähes 90 prosentille kainuulaisista matkailuyrityksistä

Huhtikuun majoitusmyynti laski melkein kolme miljoonaa

Matkailijoiden määrä väheni 90 prosentissa matkailuyrityksistä huhtikuussa 2020. Koronakriisi aiheutti niin massatapahtumien perumisia, laskettelurinteiden sulkemisen kuin lentojen keskeyttämisen Kajaanin lentokentälle. Rajojen sulkeminen vei lähes kaikki ulkomaiset turistit (-98 %) Kainuusta, mutta kato kävi myös kotimaan matkailijoiden osalta (- 89 %). Yöpymiset vähenivät lähes 90 % edellisvuoden huhtikuuhun verrattuna Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy:n mukaan. Vähennystä oli enemmän vapaa-ajan matkailijoissa (-86,8 %) kuin business-matkailijoissa (-76,4 %). Useat mökkimajoitusta tarjoavat yritykset kertovatkin, että osa on saanut kompensoitua lomalaisten vähenemistä työporukkojen majoittamisella turvavälivaihtoehtona.

Majoitusmyynti laski huhtikuussa lähes kolme miljoonaa edellisvuoteen verrattuna. Yhteensä yöpymiset toivat huhtikuussa 2020 rekisteröityihin majoitusliikkeisiin vain 268 000 euroa, kun edellisvuonna tuloa tuli yli 3 miljoonaa vastaavana ajankohtana. Alkuvuodesta 2020 Kainuun matkailu oli kovassa kasvuvauhdissa, mutta maaliskuussa korona keskeytti talvikauden. Rekisteröidyt tammi-huhtikuun myynnit olivat 11,7 miljoonaa euroa ja ne vähenivät 6,3 miljoonaa euroa edellisestä vuodesta. Myös keväällä peruuntuneet tapahtumat aiheuttivat merkittävän vajeen aluetalouteen, kun majoituksen lisäksi muidenkin matkailijoiden normaalisti käyttämien palveluiden käyttö väheni.

Koronakriisissä Kainuu kuitenkin piti pintansa ja selvisi pienemmällä pudotuksella kuin muu Suomi. Koko Suomen osalta matkailijamäärät vähenivät 88,4 %, kun Kainuussa matkailijat vähenivät 85,7 %. Matkailukohteista pienimmällä pudotuksella selvisi Sotkamo (-84,6 %).

Miten kainuulaiset matkailuyrittäjät selviävät koronakriisistä?

Kainuun liiton toukokuussa toteuttamassa kyselyssä lähes 90 prosenttia kainuulaisista matkailualan yrityksistä arvioi, että koronakriisi on vähentänyt heidän liikevaihtoaan merkittävästi. Osa ilmoittaa liikevaihtonsa pudonneen jopa 80 % normaalista tai toiminta on kokonaan pysähdyksissä. ”Liikevaihdon tippuessa on otettu velkaa”. Vähäisistä tappioista on kärsinyt 6 prosenttia yrityksistä. Vain 4 prosenttia yrityksistä kertoi liiketoimintansa säilyneen ennallaan koronasta huolimatta.

Kotimaisten matkailijoiden peruutuksia tuli 77 prosentille ja ulkomaisten matkailijoiden osalta 62 prosentille yrityksistä. ”Samaan aikaa ennakkovarausten määrä väheni reilusti ja kaupanteko pitkittyi”. Osalla matkailuyrityksistä suurin osa asiakkaista kuuluu riskiryhmiin, jotka ovat jääneet nyt kotiin. Yli kolmasosa oli joutunut sulkemaan ovensa väliaikaisesti sekä lomauttanut henkilökuntaa. ”Kun ei ole voinut ottaa asiakkaita vastaan, ei ole tuloja ja kiinteät kulut juoksevat koko ajan.” Ravintola-alan yritykset kertovat isosta ruokahävikistä, kun toiminta loppui äkillisesti maaliskuussa. Tuote- ja palveluvalikoimaa jouduttiin supistamaan ja aukioloaikoja lyhentämään jonkin verran (16 %). Irtisanomisiin turvautui 4 % yrityksistä. ”Kesätyöntekijöitä ei ole kyetty palkkaamaan.”

Yritykset odottavat parempaa aikaa ja haluavat pitää kiinni osaavasta henkilökunnasta. Suurin osa arvioikin huhtikuun olleen pahin vaihe vaikka alkava kesä on vielä epävarmaa aikaa. Syksyllä tilanteen uskotaan jo korjautuvan. Lähes kolmannes yrityksistä arvioi, että kriisillä on vielä vaikutusta tulevan talven kävijöihin, etenkin kansainvälisen matkailun osalta.

Miten yritykset pärjäävät koronakriisin yli?

Erilaisia lyhytaikaisia tukia oli saanut 28 prosenttia yrityksistä, mikä auttaa niitä muutaman kuukauden eteenpäin. Viidennes kertoi, ettei ole saanut hakemaansa tukea. Alle viidennes ilmoitti, ettei aio hakea rahallista tukea. Yritysten selviytymiskeinoina korona-ajan yli ovat muiden kulujen vähentäminen (58 %), hygieniatoimenpiteet (49 %), pidennetty laskujen maksuaika (38 %), uusien tuotteiden kehittäminen (35 %), kotimaan markkinoinnin lisääminen (33 %) sekä lomautukset (32 %).

Kotimaan matkailun uskotaan käynnistyvän ensimmäisenä kesän aikana. Matkailijoita odotetaan etenkin lähimaakunnista. Euroopan markkinoiden avautumista odottaa vajaa viidennes. Aasian ja Venäjän matkailu on vastanneiden mielestä jäissä vielä pidemmän aikaa.

Matkustusrajoitusten poistumisen jälkeen yritysten toimintakyky on keskimäärin hyvä. Vajaa puolet arvioi kyvyn jatkaa toimintaansa olevan normaali. Toiset puolet yrityksistä pystyy lisäämään toimintoja asteittain. Vain 1 prosenttia kertoo, ettei pysty jatkamaan. Heistä osa ilmoittaa hakeutuvansa muihin töihin tai muuttavansa liiketoimintaansa radikaalisti. Epätietoisia on vajaa viidennes.

Yrittäjillä on suuri huoli liikenneyhteyksien säilymisestä. ”Lentoliikenne Kajaaniin on elinehto.” ”Matkailualueiden saavutettavuus on tärkein”. Finnairin lentoja toivotaan edes pari kertaa viikossa. Nyt syksyä ja talvea on vaikeaa myydä, kun lennoista ei ole tietoa.

Avoimissa vastauksissa yritykset toivovat laajempaa ja voimakkaampaa yhteismarkkinointia etenkin kotimaan markkinoille, teemalla ”vähän ihmisiä kaukana toisistaan”. Yrittäjät kertovat, ettei heillä itsellään ole markkinointiin nyt varaa ja toivovat yhteisiä hartioita esimerkiksi ”Vuokatin markkinoinnin tapaan”.  Tukea tarvitaan myös uusien tuotteiden kehittämiseen ja käynnistämiseen. Vastauksissa nousee esiin kokonaan uuden suunnan hakeminen Kainuun matkailuun; yksilöllisyys, yksityisyys, perheet, pariskunnat ja pienryhmät.

Yrittäjien avoimia vastauksia kyselyssä:

  • Jokainen työpaikka mikä saadaan säilytettyä on kullan arvoinen.
  • Kainuun pitäisi lisätä yhteistyötä maakunnan tasolla.
  • Toivon sydämestäni, että selviämme ilman konkurssia!
  • Kainuun matkailuelinkeino pulassa. Nykyiset tuet merkitsemättömiä koronan jatkuessa kesän yli.
  • Koronan myötä alueen liikevaihdosta vähenee n. 30 %. Se vaikuttaa olennaisesti siihen, että mitä markkinointitoimenpiteitä ja tapahtumavalmisteluja kuluvana vuonna voidaan toteuttaa.
  • Liikenneyhteyksistä pitää pitää kiinni. Emme saa tänne mitään tapahtumia, jos lennot ja junat eivät kulje.
  • Kajaanin lentokentän toiminnan turvaaminen on elinehto yrityksellemme.
  • Lentoyhteydet on palautettava pikimmiten. Ei ole mitään mahdollisuutta tehdä kv. matkailua, jos tänne ei pääse lentäen.
  • Poliitikot asialle neuvottelemaan
  • Tsemppiä kaikille!

 

Lähteet: 

Majoitustilasto, Tilastokeskus
Tutkimus- ja analysointikeskus TAK Oy
Visitory.io, TAK Research
Kysely koronakriisin vaikutuksista Kainuun matkailuun. Kainuun liitto. Toukokuu 2020.

Lukuja huhtikuun 2020 matkailuseurannasta ja kyselystä:

  • Vapaa-ajan matkailijat viipyivät Kainuussa 8 900 yötä (-86,8 %) kuin business-matkailijoissa 1 900 yötä (-76,4 %). Huhtikuun aikana kotimaiset matkailijat yöpyivät rekisteröidyissä majoitusliikkeissä Kainuussa keskimäärin 4,5 yötä (+1,3) ja ulkomaiset matkailijat 4,3 yötä (+0,43).
  • Rekisteröity majoitusmyynti huhtikuussa oli 268 000 euroa (-2,9 miljoonaa).
  • Rekisteröidyt tammi-huhtikuu myynnit olivat 11,7 miljoonaa euroa ja ne vähenivät 6,3 miljoonaa euroa edellisestä vuodesta.
  • Kainuun liiton toteuttama kysely lähetettiin 210 matkailuyrittäjälle, joista vastasi 69 (32 %).
  • Vastanneiden toimialat olivat majoituspalvelut (72 %), ravintola- ja kahvilapalvelut (48 %), ohjelmapalvelut (43 %), kulttuuripalvelut (9 %), matkanjärjestäjiä (6 %) ja kuljetuspalvelut (3 %).
  • Vastanneista suurin osa on Vuokatin alueelta (29 %), Wild Taigan Kuhmo-Suomussalmi akselilta (26 %), Paljakasta (11 %), Ukkohallasta (6 %), Kajaanin ja Oulujärven alueelta (9 %) sekä muualta Kainuusta, mm. Hossan ja Puolangan suunnalta tai koko Kainuun toimialueena (19 %).
  • Suurin osa yrityksistä ovat yksinyrittäjiä tai pieniä perheyrityksiä (47 %). Yrityksiä, joissa töissä on 3-5 työntekijää, oli 23 %.
  • 88 % matkailuyrityksistä arvioi, että koronakriisi on vähentänyt liikevaihtoa merkittävästi. Vain 4 % korona ei ole vaikuttanut.
  • Yrittäjät arvoivat että koronan vaikutus oli voimakkain huhtikuussa (72 %). Tuleva kesä asettaa myös haasteita kesäkuu (62 %), heinäkuussa (57 %). Vaikutus jatkuu syksyyn, jopa talvikauteen (26 %) saakka.
  • Yrityksille on tullut koronan vaikutuksesta peruutuksia niin kotimaasta (77 %) kuin ulkomailta (62 %). 38 % on sulkenut ovensa ja 36 % lomauttanut henkilökuntaa. Tuote-  ja palveluvalikoimaa on supistettu 23 % yrityksissä ja aukioloaikoja on lyhennetty (16 %). Irtisanomisiin on turvautunut vain 4 %.
  • Yritykset ovat pyrkineet vähentämään koronan vaikutuksia vähentämällä muita kuluja (58 %), hygieniatoimenpiteillä (49 %), pidennetyllä laskujen maksuajalla (38 %), kehittäneet uusia tuotteita tai tapoja (35 %), lisänneet markkinointia kotimaassa (33 %) ja lomautuksin (32 %).
  • 28 % on hakenut tukia ja se auttaa heitä pari kuukautta eteenpäin. 21 % ei ole saanut tukia hakemuksiinsa. 19 % ei ole hakenut tukia lainkaan.
  • Markkina-alueista ensimmäisenä arvioidaan avautuvan kotimaisen matkailun (87 %), lähialueen (41 %) ja Euroopan (19 %).
  • Yrityksistä kuitenkin 46 % arvioi yrityksensä kyvyn jatkaa toimintaa kun matkustusrajoitukset poistuvat. 46 % pystyy lisäämään toimintoja asteittain. Vain 1 % ilmoittaa että ei pysty jatkamaan toimintaa.

Liitteet

Kainuun matkailun koronakysely Perusraportti 29.5.2020 pdf