Olet täällä

5.7.2018 - 11:51

Kainuun maakuntajuhla Suomussalmella 11.8.2018

Maakuntajuhla Suomussalmella
Kainuun maakuntajuhlaa vietetään perinteisesti Kainuun maakuntakukan Kanervan päivänä, 14. elokuuta. Juhla kiertää kaikissa Kainuun kunnissa.

Tänä vuonna juhlitaan Suomussalmella, Kaunisniemen kesäteatterilla ja ajankohta on poikkeuksellisesti jo lauantaina 11.8. Maakuntajuhlaan kuuluu virallisen osion lisäksi myös kesäteatteriesitys Navettamaisteri.

Juhlassa jaetaan Pro Kainuu -palkinnot merkittävästi omaa alaansa Kainuussa edistäneille kulttuurin, elinkeinoelämän tai muun yhteiskuntaelämän vaikuttajille. Tänä vuonna maakuntajuhlassa jaetaan myös Vuoden rajaseututeko ja rajaseututoimija -tunnustuspalkinnot.

Juhlapuheen pitää Suomussalmen kunnanjohtaja Erno Heikkinen.

Maksuton tapahtuma kaikille kainuulaisille

Maakuntajuhla on maksuton ja kaikille avoin. Aimmista vuosista poiketen tänä vuonna juhlaan osallistuminen edellyttää pääsylipun noutamista ennakkoon kuntien kirjastoista. Lippuja tilaisuuteen on varattu yhteensä 500 kpl, jotka sisältävät maakuntajuhlan ja teatteriesityksen sekä kahvit. Lippuja on rajallinen määrä ja niitä jaetaan niin kauan, kuin niitä riittää.

Kahvitarjoilu klo 12 alkaen. Varsinainen juhla alkaa klo 13, jonka jälkeen on tauko ja teatteriesitys Navettamaisteri alkaa klo 14.15.   

Maakuntajuhlaan järjestetään entiseen tapaan maksuton kuljetus kaikista Kainuun kunnista. Lisätiedot bussi- ja pääsylipuista sekä aikatauluista päivittyvät heinäkuun aikana Kainuun liiton verkkosivuille: http://www.kainuunliitto.fi/maakuntajuhla.

Lisätietoa juhlasta: johdon assistentti Salli Mikkonen, salli.mikkonen@kainuu.fi, puh. 044 7100 872

Lisätiedot

Aiheeseen liittyvät asiasanat: 

Uusimmat