Olet täällä

29.9.2017 - 18:00

Kainuun esivalmisteluun rekrytoidaan vastuuvalmistelijoita

Kainuun sote- ja maakuntauudistus
Tänään kokoontunut Kainuun sote- ja maakuntauudistuksen ohjausryhmä merkitsi tiedoksi, että Kainuun esivalmisteluun rekrytoidaan henkilökuntaa. Tehtävät tulevat ensisijaisesti sisäiseen hakuun muutoksessa olevissa organisaatioissa. Yhteensä esivalmisteluun palkataan tämän hetken suunnitelmien mukaan yhdeksän kokopäiväistä ja yhdeksän osa-aikaista työntekijää

Kokoaikaisia tehtäviä ovat

 

  • lakimiehen
  • henkilöstösuunnittelijan
  • liikennesuunnittelijan ja
  • viestintäassistentin tehtävät.

 

Lisäksi sisäiseen hakuun laitetaan kuusi osa-aikaista vastuuvalmistelijaa:

 

  • työ- ja elinkeinopalvelujen
  • kehittämis- ja suunnittelutoiminnon
  • maataloustuotannon ja ympäristöterveydenhuollon
  • maan- ja vedenkäytön ja liikenteen
  • soten järjestämistehtävän ja
  • soten tuottamistehtävän vastuuvalmistelijat.

 

Jo elokuussa on täytetty valmistelujohtajan, taloussuunnittelijan ja kahden ICT-suunnittelijan tehtävät. Myöhemmin avataan vielä mahdollisesti kolmen muun vastuuvalmistelijan (varautumisen, soten organisoinnin ICT:n vastuuvalmistelijat) paikat.

 

Valmisteluassistentin jo aiemmin auki ollut tehtävä menee avoimeen hakuun.

 

Kaikki rekrytoinnit avataan Kuntarekryyn. Tehtävät täytetään tässä yhteydessä esivalmistelun ajaksi toukokuun 2018 loppuun saakka.

 

Talous- ja henkilöstöhallinnon tukipalveluiden järjestäminen

 

Ohjausryhmä totesi, että valtakunnallisen aikataulun mukaan Kainuun pitää linjata 30.11.2017 mennessä, miten talous- ja henkilöstöhallinnon tukipalvelut uudessa maakunnassa järjestetään. Ohjausryhmä keskusteli eri vaihtoehdoista. Vaihtoehdoiksi ovat hahmottuneet valtion valtakunnallinen palveluntarjoaja Hetli Oy, Kainuun oma yhtiö tai Pohjois-Suomen yhteinen ratkaisu.

 

Lisätiedot:

http://kainuunliitto.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=20172039

Aiheeseen liittyvät asiasanat: 

Uusimmat