Olet täällä

25.11.2019 - 13:37

Kainuu Arctic Lakeland esittäytyy matkamessuilla

" "
Kaikki Kainuun matkailualueet ovat mukana Kainuu Arctic Lakeland -yhteisosastolla tammikuun matkamessuilla Helsingissä. Tämä on ensimmäinen kerta sitten 1990-luvun, kun kaikki matkailualueet ovat yhdessä liikkeellä. Taustalla on viime vuonna allekirjoitettu Kainuun yhteistyösopimus Visit Finlandin kanssa. Suomen kansainvälisessä matkailumarkkinoinnissa käytetään aluejakoa, jossa Kainuu kuuluu Järv

Visit Kajaani-Oulujärvi, Vuokatti, WildTaiga Kuhmo-Suomussalmi, Paljakka, Ukkohalla Resort ja Visit Suomussalmi esittelevät Kainuun kärkiä: neljää upeaa vuodenaikaa, luonnonrauhaa ja korkeatasoista kulttuuria, unohtumattomia elämyksiä ja matkailukohteita aktiviteetteineen.

Mukana ovat myös Kajaanin ammattikorkeakoulu ja Metsähallitus, jotka tarjoavat kävijälle mahdollisuuden päästä virtuaalilasien avulla seuraamaan muun muassa karhun elämää. Viime vuonna Kainuun Bryssel-tapahtumassa VR-lasit olivat kävijöiden ehdoton suosikki, ja jonot olivat pitkiä.   

Selfie-kuvaajien vetonaulaksi mukaan lähtee Metsähallitukselta lainassa oleva iso puukarhu, jonka painoa kävijät pääsevät arvailemaan Kainuun osaston kilpailussa.

Kainuun liitto koordinoi matkailualueiden yhteisesiintymistä.

Matka 2020 -messut järjestetään Messukeskuksessa 17.–19.1.2020. Yleisötapahtuman lisäksi matkamessuihin kuuluu ammattilaispäivä, ja messujen yhteydessä järjestetään tapaamisia matkanjärjestäjien kanssa.

Kainuulle luodaan kansainvälistä matkailubrändiä

Kainuu esittäytyy Arctic Lakelandina tammikuussa 2020 myös Berliinin Grüne Woche-messuilla (17.–26.1.2020), missä Kainuulla on yhteisosasto Pohjois-Pohjanmaan kanssa.

Molemmissa tapahtumissa kerätään kävijöiltä ja matkanjärjestäjiltä palautetta siitä, onko Kainuun yhteisesiintyminen heidän mielestään onnistunut.

Messuilta saadun palautteen ja kainuulaisten yrittäjien kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen viimeistellään Kainuun yhteinen kansainvälinen matkailubrändi Arctic Lakeland, jonka sateenvarjon alla kainuulaiset yritykset voivat halutessaan esiintyä.

Lisätiedot

Aiheeseen liittyvät asiasanat: 

Uusimmat