Olet täällä

28.4.2020 - 20:11

Eurooppa-viikko ja -päivä 2020

Eurooppa-päivä 9.5.2020
Eurooppa -päivää 9.5.2020 vietetään Kainuussa poikkeuksellisessa tilanteessa Korona-viruksen vuoksi. Järjestämme päivän tapahtumat kokoontumisrajoituksia kunnioittaen, yhteistyössä Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijoiden ja Launch Pad Finland ry:n kanssa.

Summerend -bändin tervehdys ja akustinen setti

Tervehdys: Ben Kleber

Setti: Kate ja Unsafe At Any Speed

Summerend on monikansallinen ja -kulttuurinen bändi, jossa on mukana jäseniä Kajaanista (jossa yhtye alunperin perustettiin), Hollannista ja Skotlannista. Summerend on tehnyt Eurooppapäiväksi tervehdyksen ja parin biisin keikan, joka julkaistaan nyt Eurrppapäivän illassa. Samoin Eurooppapäivän -tapahtumasivulla Facebookissa sekä Europe Direct Kainuun Twitter-tilillä (@EdKainuu).

Eurooppa-aiheiset tehtävärastit Kajaanin keskustassa

Suunnittelemme yhdessä Kajaanin keskustan yrittäjien kanssa erilaisia Eurooppa-aiheisia rasteja Kajaanin keskustan alueella, suoritettaviksi omaan tahtiin siten, että tartuntariskiä ei ole. Rasteja voi suorittaa useamman päivän ajan, ajalla 6.-10.5.2020.

Rasti voi olla esimerkiksi tietovisa tai kuvakilpailu, joka julkaistaan osallistuvan liikkeen ikkunassa, missä esillä olevan linkin takaa aukeava tehtävä. Luvassa on myös pieniä tuotepalkintoja joillekin onnekkaille osallistujille!

Näyteikkunakierroksen kartta 2020

Kuvakilpailu ”Lempipaikkani Euroopassa"

Branderburgin portilta Colosseumille, Korsosta Suomussalmelle! Mikä on lempipaikkasi Euroopassa? Onko se oma koti, Pariisin bulevardi vai naapurin Pentin kesämökin laituri?

Osallistu ”Lempipaikkani Euroopassa”-kisaan ja voita palkintoja!

1.  Postaa kuvasi Twitterissä, Instagramissa tai Facebookissa

2.  Käytä kuvan postauksessa tunnisteita, joilla voittaja tavoitetaan: #EuropeDay2020  #Kainuu #MaailmaKainuussa ja #MeidänEurooppa

Kisa on käynnissä 6. - 9.5.2020 välisenä aikana. Arvomme osallistuneiden kesken palkintoja 11.5.2020!

Kilpailun järjestää Launch Pad Finland ry.

Eurooppaviikon kuvakilpailu.jpg

Nuorten Twitter -myrsky by Launch Pad Finland ry

Launch Pad Finland ry:n tarkoituksena on edistää nuorten kansainvälistymistä, alueellista ja kansainvälistä verkostoitumista, hyvinvointia ja elämänlaatua, sekä parantaa osallistumisen mahdollisuuksia paikalliseen kehittämistyöhön. Yhdistys myös auttaa nuoria ja nuoria aikuisia hyödyntämään EU-rahoitusta Kainuussa, rakentaa ja toteuttaa nuorten kanssa pieniä hankkeita ja samalla tekee MERKITYKSELLISIÄ asioita alueellamme vain siksi, koska se on kivaa.

Twitter on avoin ja tehokas vaikuttamisen väline, jota käyttävät monenlaiset vaikuttajat: julkisuuden henkilöt, poliitikot ja eri alojen ammattilaiset.  Somemyrsky (Twittermyrsky) on vaikuttamiskampanja, joka perustuu joukkovoimaan: kerro kaikille ja kokoa joukkosi, valitkaa yhteinen tunniste (#) ja postatkaa niin kuin huomista ei olisi!
Se perustuu vuorovaikutukseen; keskustelua – ei vain tykkäyksiä. Twitter kertoo uutiset ennen kuin ne tapahtuvatkaan!

Miten voit osallistua positiivisen myrskyn nostattamiseen 9.5.2020?

1. Luo Twitter-tili, jos sinulla ei sellaista jo ole. Alaikäinen, kerro vanhemmillesi mitä teet ja miksi. <3
2. Luo postauksia tunnisteilla #EuropeDay2020, #Kainuu, #MaailmaKainuussa, #MeidänEurooppa, #100YouthDreams, #YoungTogether. 
3. Klikkaa hetken kuluttua tunnistetta #100YouthDreams ja muita – löydät muut samalla tunnisteella twiittaavat.
4. Lisää henkilöt Twitterissä seurattaviin henkilöihisi.
5. Kerro kaikille tutuillesi; pyydä mukaan osallistumaan myrskyyn. 
6. Ota kohteliaasti yhteyttä vaikuttajaan (esim. sähköpostilla ) ja pyydä häntä tukemaan Euroopan nuorisoa: postaamaan Twitterissä Eurooppa-päivänä meidän tunnisteilla #.
7. Jaa ja luo twiittejä yhteisellä tunnisteella sinulle tärkeistä asioista pitkin päivää. Myrsky huipentuu 9.5 klo 12-13, silloin postataan yhdessä lähes joka viides minuutti. 

Myrskyn nostatus Eurooppa -päivänä 9.5.2020 tapahtuu seuraavilla aihetunnisteilla:
#EuropeDay2020
#Kainuu
#MaailmaKainuussa
#MeidänEurooppa
#100YouthDreams
#YoungTogether

Launch Pad Finland ry logo

Seuraa etänä EU-hankkeen Webinaaria

Karelia CBC -ohjelma on rajanylittävän yhteistyön ohjelma, jolla edesautetaan alueen vetovoimaisuuden lisäämistä. Ohjelmaa rahoittavat Euroopan Unioni, Suomi, ja Venäjä. Toukokuun alkupuolella järjestetään kaksi webinaaria hankkeissa, joissa on mukana kainuulaisia toimijoita.

Sosiaalisesti hyödylliseen yritystoimintaan liittyvä webinaari 

SINUSTAKO SOSIAALINEN SUPERSANKARI? Kiinnostaako luoda startupia, löytää yrityksesi liiketoiminnalle uusi suunta ja olla hyödyllinen yhteisölle? Tule mukaan kuuntelemaan webinaareja yrittäjyydestä SOCCER-hankkeen puitteissa. Ensimmäinen niistä järjestetään Eurooppa-päivänä 9.5.2020 klo 10 alkaen SOCCER-hankkeen YouTube-kanavalla: https://www.youtube.com/channel/UCmUl6R1zqHtsgiA94xVZwrQ.

klo 10:00 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen yksikönpäällikkö Timo Lehtiniemi (kirjautumislinkki https://youtu.be/gaKW7dPpD7Y)
klo 10:30 Kestävän kehityksen asiantuntija Johanna Kohvakka (kirjautumislinkki https://youtu.be/zn0irL7L0Is)
klo 11:00 Utopistiyrittäjä Sampsa Fabritius (kirjautumislinkki https://youtu.be/WjsL5TF7Qck)
klo 12:00 Oulun yliopiston Innovaatiokeskuksen liiketoiminnan asiantuntija, yrittäjä Niina Karvinen (kirjautumislinkki https://youtu.be/i1N5ealfovw)

Karelia CBC -ohjelman rahoittaman SOCCER-hankkeen (Social cross-border entrepreneurship: Start-up for everyone  and opportunities for all) tarkoituksena on auttaa nuoria (18-35v.) perustamaan sosiaalisesti hyödyllisiä yrityksiä. Hankkeessa järjestetään koulutuksia ja workshopeja sekä luodaan yhteiset verkostot. Hankkeen päätavoitteena on sosiaalisesti hyödyllistä yrittäjyyttä kehittävän koulutusohjelman luominen. Oulun yliopiston Kasvatustieteiden tiedekunta on hankkeen pääpartneri. Partneri Kainuussa on Launch Pad Finland ry. 

Timo Lehtiniemi 9.5.2020 klo 10
Johanna Kohvakka 9.5.2020 klo 10.30
Sampsa Fabritius 9.5.2020 klo 11

 

Aiheeseen liittyvät asiasanat: 

Uusimmat