Uudet kulttuuriesitteet julkaistu!

Kainuun omaleimainen kulttuuri, luonto ja erilaiset tapahtumat tarjoavat paljon koettavaa. Kainuun monipuolisen tarjonnan esille tuomiseksi Kainuun liitto ja Kulttuuri-Kainuu -hanke ovat valmistelleet yhteismarkkinoinnin toimenpiteitä kainuulaisen kulttuuritarjonnan esille tuomiseksi. Toukokuun alussa julkaistuun uuteen kulttuuriesitteeseen on koottu menovinkkejä kaikkien Kainuun kuntien kulttuuri- ja luontokohteisiin, sekä tapahtumiin. Samalla on julkaistu Kainuun kulttuurikartta, joka kokoaa yhteen kulttuurin käyntikohteita visuaalisessa muodossa.

Tutustu esitteisiin: Yleisesite ja Kulttuurikartta
Brochures: Cultural adventure in Kainuu and Cultural map (A3)

Hankkeen tausta

Kainuun pitkät etäisyydet, maaseutumainen aluerakenne sekä koronapandemia ovat vaikuttaneet maakunnan kulttuuripalvelujen heikentymiseen Kainuun kunnissa. Kainuussa niin kuin koko Suomessa kulttuuriala on kärsinyt koronapandemiasta. Kuntien kulttuuripalveluiden vahvistamiseksi sekä taidetoimijoiden toimintamahdollisuuksien turvaamiseksi tarvitaan yhteistyötä virittävä kehittämistoimintaa. Maakunnallinen kehittämishanke on tarpeellinen tukemaan alan uusiutumista, rakentamaan uusia mahdollisuuksia kulttuuritoimijoille eri taiteen ja kulttuurin aloille, luomaan uusia avauksia tapahtumatuotantoon, kuntalaisten osallistumiseen sekä kulttuurin näkyvyyteen Kainuussa. Tätä taustaa vasten Kainuun liitto on hakenut ja saanut Opetus- ja kulttuuriministeriöltä erityisavustusta vuosille 2022-2023 Kulttuuri-Kainuu -hankkeen toteuttamiseksi.

Hankkeen tavoitteet

Hankkeen päätavoitteena on vahvistaa maakunnan kulttuuritoimijoiden yhteistyötä sekä tuoda lisävirtaa yhteisten toiminta- ja tuotantotapojen kehittämiseen. Tavoitteena on edistää taiteen ja kulttuurin saatavuutta ja saavutettavuutta Kainuussa, edistää kainuulaisten yhdenvertaista osallisuutta ja toimijuutta sekä vahvistaa kulttuurin elinvoimaisuutta maakunnassa.

Hankkeessa toteutettavan osallisuutta tukevan kulttuurialan alueellinen kehittämistehtävä kohdistuu kulttuurin ja taiteen yhdenvertaisen saatavuuden ja monipuolisen käytön edistämiseen eri väestöryhmissä. Erityisesti nyt haettava hanke kohdistuu:

  •  Palveluiden järjestämisen ja tuottamisen tapoihin eri väestöryhmille.
  •  Kulttuuripalveluiden yhteisten alueellisten verkostojen luomiseen (esim. kuntien, taide- ja kulttuurilaitosten sekä muiden toimijoiden yhteistyö, resurssit ja palvelut yli kunta)

Hankkeen alatavoitteita ovat:

1. Kainuun kulttuuritoiminnan näkyvyys, laatu ja vaikuttavuus lisääntyvät.
2. Kuntien välinen yhteistoiminta lisääntyy ja kulttuuritoimijoiden osaaminen vahvistuu.
3. Kuntien asukkaiden yhdenvertaisuus ja osallistumismahdollisuudet lisääntyvät.
4. Kulttuuripalveluiden näkyvyys digitaalisissa kanavissa paranee.

Hankkeen kohderyhmät

Hankkeen kohderyhmää ovat kunnat, kulttuuritoimijat ja asukkaat.

  • Kunnat: kulttuuritoimi-, koulutus-, museo- ja kirjastotoimen työtekijät, matkailualan kehittäjät, kulttuuriorganisaatioiden työntekijät, vapaan sivistystyön tekijät, luokanopettajat, soveltuvien alojen oppilaitosten opettajat
  • Muut alueelliset toimijat: verkostot, yhdistykset, säätiöt ja vapaan kentän toimijat laajasti kulttuurin ja kulttuuriperinnön eri alueilta, mm. kotiseututyö, kotitalous, käsityöt, esittävät taiteet, luonto ja ympäristö
  • Yritykset: matkailu, kulttuuriperinnön toimiala esim. käsityöläiset, luontoyrittäjät

Välillisesti hankkeen kohderyhmänä ovat kuntalaiset.

Kokeilurahaa haettavana Kainuun kulttuuritoiminnan kehittämiseen

Kulttuuri-Kainuu -hanke toteuttaa kainuulaisille kulttuuritoimijoille ja kunnille suunnatun kulttuuritoiminnan kehittämisrahan haun. Järjestyksessään kolmas ja viimeinen rahoitushaku on avoinna ajalla 27.3.-21.4.2023.

Kainuun liiton toteuttama ja Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama Kulttuuri-Kainuu -hanke toteuttaa kainuulaisille kulttuuritoimijoille ja kunnille suunnatun kulttuuritoiminnan kehittämisrahan haun, jonka tavoitteena on löytää ja kehittää uusia ideoita ja toimintamalleja kulttuuritoiminnan toteutukseen. Rahoitettavien kokeiluiden tavoitteena on parantaa kainuulaisten osallistumismahdollisuuksia kulttuuripalveluihin eri puolilla Kainuuta sekä edistää ammattitaiteilijoiden työskentelymahdollisuuksia uusien toimintatapojen avulla. Tavoitteena on näin edistää taiteen ja kulttuurin saatavuutta ja saavutettavuutta, edistää kainuulaisten yhdenvertaista osallisuutta ja toimijuutta sekä vahvistaa kulttuurin elinvoimaisuutta Kainuussa.

Viimeinen hakukierros kohdistuu erityisesti kokeiluihin, jotka kiertävät useiden Kainuun kuntien alueella ja edistävät taiteen ja kulttuurin saatavuutta eri väestöryhmissä yhteisötaiteen menetelmin. Rahoitettavat kokeilut voivat olla esimerkiksi aluetaiteilija-konseptilla toteutettavia erilaisia yhteisötaiteita hyödyntäviä työpajoja, tapahtumia tai niiden sarjoja.

Kokeilurahahaku on avoinna 27.3.2023 alkaen ja sulkeutuu 21.4.2023 klo 12.

Hakuasiakirjat:

Kulttuuri-Kainuun hakukuulutus 22032023

Kulttuuri-Kainuun-kokeilurahahakemus-22032023

Ajankohtaista

Hankkeen yhteyshenkilöt