Maksatustarkastajan virka

Kainuun liitto hakee

MAKSATUSTARKASTAJAA

Virka täytetään toistaiseksi 01.04.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Tehtävänkuvaus

Kainuun liitto toimii hallintoviranomaisen (Työ- ja elinkeinoministeriö, TEM) mandaatilla välittävänä toimielimenä EU:n alue- ja rakennepolitiikan (AURA) rahoituksissa hallinnoiden osaltaan oikeudenmukaisen siirtymän (JTF) sekä Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoituksia Kainuussa. Samoin Kainuun liitto toimii kansallisen aluekehitysrahoituksen välittävänä toimielimenä Kainuussa. Hallintoviranomainen voi osoittaa Kainuun liitolle myös muita rahoittajan tehtäviä.

Välittävän toimielimen tehtävissä Kainuun liitossa on rahoituslain (757/2021) mukaisesti eriytetty tuen myöntäminen, maksaminen ja paikan päällä tehtävät varmennukset. EU:n alue- ja rakennepolitiikan välittävän toimielimen tehtävät hoidetaan Kainuun liitossa järjestelmäavusteisesti käyttäen valtakunnallista EURA2021 -järjestelmää. Kainuun liitto toteuttaa myös itse kansallisia ja kansainvälisiä hankkeita.

Etsimme Kainuuseen maksatustarkastajaa monipuolisiin ja mielenkiintoisiin työtehtäviin kuten hankkeiden maksatushakemusten käsittely ja tukikelpoisuustarkastukset, maksatuspäätösten valmistelu ja esittely sekä maksatustarkastukset ja paikan päällä varmennukset. Lisäksi tehtäviin kuuluvat hankemaksatuksiin liittyvä asiakasneuvonta, hankkeiden ja niihin liittyvien rahastojen määrärahatilanteen seuranta sekä omien työtehtävien raportointi hallintoviranomaiselle. Maksatustarkastaja toimii maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) ja sen sihteeristön (MYRS) sekä Kainuun liiton hanketiimin kokousten valmistelijana, sihteerinä ja pöytäkirjanpitäjänä.

Maksatustarkastaja tekee myös erikseen esihenkilön kanssa sovittavia tehtäviä sekä toimii tietyissä erikseen sovittavissa asioissa hallintojohtajan sijaisena.

Edellytettävä koulutus

Viran kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto.

Virkaan valittavalta edellytämme:

  • monipuolista ja riittävän pitkäaikaista kokemusta hankkeiden maksatus- ja tarkastustehtävistä sekä niihin liittyvästä asiakasneuvonnasta
  • hanke- ja projektihallinnon sekä yleensä projektityön periaatteiden tuntemusta
  • itseohjautuvaa, aktiivista ja tavoitteellista työotetta
  • sujuvaa suullista ja kirjallista viestintää
  • hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja

Lisäksi viran täytössä arvostamme ja katsomme eduksi:

  • EU:n alue- ja rakennepolitiikan sekä kansallisen aluekehitysrahoituksen tuntemuksen
  • EURA2021 -järjestelmän tuntemuksen
  • asianhallinta- ja erityisesti kokoushallinnan kokemuksen
  • julkishallinnon ja siihen liittyvän päätöksenteon tuntemuksen
  • hankkeiden budjetoinnin ja talouden toteuman seurannan tuntemuksen ja käytännön kokemuksen

Kielitaito

Virkaan valitulla tulee olla erinomainen suomen kielen taito ja hyvä englannin kielen taito.

Palvelussuhteeseen liittyviä tietoja

Maksatustarkastaja sijoittuu Kainuun liiton hallintopalvelujen vastuualueelle ja hänen esihenkilönään toimii hallintojohtaja. Työpiste sijaitsee Kainuun liiton toimitiloissa Kajaanissa. Etätyömahdollisuus Kainuun liiton ohjeistuksen mukaisesti. Palkkaus ja muut työsuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työ­eh­to­so­pi­muk­sen (KVTES) mukaisesti.

Maksatustarkastajan virka täytetään toistaiseksi 01.04.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Virkaan sovelletaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Ennen viran vas­taan­ot­ta­mis­ta virkaan valitun tulee jättää lääkärintodistus ter­vey­den­ti­las­taan.

Lisätietoja

Hakemukset ansioluetteloineen ja kelpoisuusehtojen täyttämisen osoit­ta­vi­ne todistuksineen toimitetaan 22.02.2024 klo 12.00 mennessä sähköisesti Kuntarekry-järjestelmässä.

Hakuilmoitus julkaistaan kokonaisuudessaan Kainuun liiton il­moi­tus­tau­lul­la, Kainuun liiton nettisivuilla sekä somekanavilla, Kuntarekryssä ja te-palvelut.fi -sivuilla.

Lisätietoja virasta antavat

hallintojohtaja Paula Halonen, paula.halonen@kainuunliitto.fi ja puh. 044 410 0728 ja aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikas, jouni.ponnikas@kainuunliitto.fi ja puh. 040 574 0804.

Kajaanissa, 08.02.2024

Kainuun liitto